Kuka minä olen?

Kuka minä olen? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä meille tapahtuu kun kuolemme? Onko Jumalaa olemassa?

Elämää suurempien kysymysten listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meille jokaiselle tulee elämässä vaihe, jolloin nämä kysymykset alkavat pyöriä mielessä. Meillä saattaa olla intuitiivinen tieto tai järjen ja logiikan avulla muodostettu aavistus siitä, että on olemassa jotain tavanomaista elämää suurempaa. Olemme saattaneet saada jonkin kokemuksen tavanomaisen maailmamme ulkopuolelta ja haluamme tietää siitä lisää.

Usein tarvitaan jokin kokemus, joka pysäyttää meidät kysymään näitä suuria kysymyksiä ja lähtemään polulle kohti itsemme ja maailmankaikkeuden todellista olemusta. Olipa se sitten oma henkilökohtainen kärsimysnäytelmä tai vaikkapa läheisen ihmisen kuolema, niin lopulta alamme pohtia kysymyksiin vastauksia. Tai voi olla, että huomaamme ettei aineellinen maailma ja omaisuutemme, eikä koko itsemme ulkopuolinen maailma voi tuoda meillä onnea. Alamme pohtia, mistä pysyvä onni todella löytyy. Löytyykö se sisältämme? Löytyykö se Jumalasta? Missä Jumala on, sisällämme vai ulkopuolellamme?

Polku valaistumiseen tai olemisen todellisuuden ymmärtämiseen on meillä monella hyvin erilainen. Jotkut lähtevät etsimään suuriin kysymyksiin vastauksia Raamatusta ja Jeesuksen opetuksista. Toiset kääntävät katseensa Buddhalaisiin tai Hindulaisiin opetuksiin. Jotkut käyvät henkisen kasvun kursseilla ja lähestyvät esoteerisia opetuksia. Toiset taas muodostavat oman hiljaisen yhteyden omaan Jumalalliseen itseensä ja sitä kautta Jumalaan ja alkavat löytää vastauksia. On myös ihmisiä, joilla kaikki tapahtuu ikään kuin ”väärin päin”. Ihminen alkaa saada näkyjä ja erilaisia kokemuksia tavanomaisen maailman tuolta puolen ja näille kokemuksille ja ilmiöille aletaan etsiä selityksiä, jokainen omalla tavallaan.

Me kaikki olemme matkalla kotiin, ajasta ikuisuuteen ja jokaisella on oma polkunsa ja oma lähestymistapansa asiaan.

Kirkko tuntuu ajautuvan koko ajan etäämmälle ihmisistä. Tilalle on tullut yhä näkyvämmin uus henkisyys, New Age ja enkeliusko. Tarvitaanko perinteisiä uskontoja ja kirkkoja enää? Onko kaikilla nykyään ohituskaista kirkon ohi taivaaseen? Mikä on sen rooli nykyään? Koen itse, että se on olla esimerkkinä hyvän tekemisestä ja tukea ihmisen henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan. Kirkot tulevat vielä olemaan tärkeässä ja keskeisessä roolissa meidän kaikkien elämässä henkisinä keskuksina, mutta niitäkin koskee sama muutos kuin koko ihmiskuntaa ja kaikkia rakenteita tällä hetkellä. Tämä ajan henki on rakkaus ja viisaus. Tuossa järjestyksessä. Mutta ennen kuin aurinko nousee, on pimeää. Se näkyy maailmassamme tällä hetkellä.

Uskontoja ei pidä väheksyä. Uskon voi ymmärtää vaikkapa luottamuksena ja toivona hädän hetkellä. On tärkeää uskoa ja luottaa, että elämä kantaa ja meistä pidetään huolta. Tietoiset, sydämessään lepäävät ihmiset kokevat ns. suoraa yhteyttä Jumalaan, mutta myös heille tulee kausia, kun uskoa ja luottamusta todella testataan. Jokaisen tulisi saada kokea, että ”Jokin suuri rakkaudellinen olento tuolla jossain pitää minusta huolta ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin minä olen”. Se olisi lohduttava ajatus meille jokaiselle.

Teoillamme ei ole mitään merkitystä sen asian kanssa kelpaammeko Jumalalle tai pääsemmekö taivaaseen, henkimaailmaan kuolemamme jälkeen. Jumala armossaan ottaa meidän kaikki vastaan, huolimatta siitä, miten olemme maanpäällisen elämämme viettäneet. Monesti me itse olemme itsemme pahin tuomitsija ja ensiarvoisen tärkeää on oppia antamaan itsellekin anteeksi niin kuin annamme muille. Saatamme jopa kuvitella, ettemme kelpaa taivaiden valtakuntaan ja kieltäytyä menemästä sinne. Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän palaavan kotiin.

On silti hyvin merkityksellistä miten tätä maanpäällistä elämää elämme. Teoillamme on aina karmallinen vaikutus. Se mitä loimme menneisyydessä, olemme nyt. Ja mitä luomme nyt, olemme tulevaisuudessa. Teoistamme on kiinni, millainen tulevaisuus meillä on. Buddhalaisuuden mukaan olemme jälleensyntymisen kehässä ja siitä meidän on tarkoitus vapautua. Toisaalta tämä kehä hioo meistä timantteja ja voidaan sanoa, että päämäärämme on olla pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti. Omata ymmärrys ja tietämys rakkaudesta, mutta pelkkä rakkaus ei riitä. On oltava myös viisautta ja jumallista järkeä.

Nykyään ei ole pula tiedon määrästä. Henkisyydestä, hengellisyydestä, uskonnoista, tietoisuudesta, meditaatiosta ja näihin liittyvistä harjoitteista on valtavasti tietoa. Niin paljon, että totuuden etsijä hukkuu. Entisaikaan tämän alueen spesialisti oli kirkko, mutta se tuntuu kadottaneen roolinsa etsivän janonsammuttajana. Raamattu ei riitä. Tarvitaan jotain muutakin. Nykyihminen kammoksuu rakkaan kotikirkkomme dogmaattisuutta. Raamattu saattaa tuntua lyömäaseelta, vaikka sen on tarkoitus olla rakkauden kirja ihmiskunnalle. Ehkä juuri tästä syystä idän uskonnot ovat alkaneet kiinnostaa myös lännessä. Buddhalaisuudessa meditaatiolla on keskeinen rooli ja siinä keskitytään oman itsemme sisäisten maailmojen tietoiseen, sallivaan ja hyväksyvään tarkkailuun. Kristillisessä perinteessä tämä näyttäytyy hiljaisena rukouksena, kontemplaationa.

Jumalanpalvelusten saarnat ovat viime aikoina muuttuneet elämää kokonaisvaltaisesti käsittelevämpään muotoon ja ovat tänä päivänä mitä mainiointa kuultavaa, mutta avautuvatko ne kaikelle kansalle niin kuin papit haluaisivat? Olisiko jokaisen hyvä oivaltaa ja kokea suora Jumalan rakkauden kosketus meditaation tai hiljaisen rukouksen kautta, jotta saarnat ja Jumalan Sana avautuisivat niin kuin ne on tarkoitettu?

Jos tutkaillaan uskontoja hieman kauempaa, niiden ydin on sama. Se on Rakkaus. Kristinuskon ja Buddhalaisuuden väliltä löytyy samankaltaisuutta. Opillinen ero tulee lähinnä pelastuskysymyksen kohdalla ja persoonallisen Jumalan puutteena Buddhalaisuudessa.

Kurkataanpa näitä polkuja tarkemmin, niin saadaan selvyyttä mistä on kyse.

Buddhalaisuudesta

 

 

Mainokset